Paikallisuutiset

Tiesitkö tätä? Pentikin hurmaavien kukkakuosien takaa löytyy Rautiosta kotoisin oleva Minna Niskakangas

Päivi Savela

Rautiolaissyntyinen Minna Niskakangas on suunnitellut useita sisustusmyymäläketju Pentikin suosikkikankaita. Tuotesuunnittelijan ilonaihe on, kun jokin sesonkituote jää pysyvään mallistoon.

Näin kävi viimeksi kevätkuosiksi tarkoitetun Hortensian kohdalla, josta on vuosien varrella tehty useita värivaihtoehtoja. Hortensiaa löytyy niin kankaana kuin valmiina tuotteina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hortensiassa on kuulaus ja rouheus yhdistettynä muhkeaan pyöreään muotoon. Osuin ehkä siinä Pentikin ydinjuttuun, Niskakangas miettii.

Hän suunnitteli hortensian tekemällä pastelliliiduilla ja lyijykynällä vanerille piirustusmaisen työn, jonka hän käsitteli tietokoneella. Tuotetiimi piti työstä välittömästi, ja hortensia lähti suunnittelutiimin käsiteltäväksi. Muun muassa tuotteiden värejä, trendejä ja kaupallisuutta mietitään Pentikillä tarkkaan.

Joskus jonkin mallin suosio voi olla suunnittelijallekin yllätys, joten siksi hän seuraa mielenkiinnolla myyntiä. Esimerkiksi voimakkaan graafista Pastellia, jonka Niskakangas suunnitteli, ei pidetty Pentikille tyypillisenä, mutta asiakkaat kiinnostuivat siitä nopeasti.

Pentikillä on kolme tuotesuunnittelijaa, joista Niskakangas on yksi. Tiimissä on mukavasti sekä tiimityötä että pientä kilpailua, mikä siivittää suunnittelijoiden kunnianhimoa. Onneksi kaikki kolme suunnittelijaa ovat saaneet suunnittelemiaan tuotteita mukavasti pysyvään mallistoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Minna Niskakangas on ollut Pentikillä töissä jo 12 vuotta. Suunnittelutoimisto sijaitsee Helsingissä, jossa 41-vuotias muotoilija myös asuu.

Varsin pian yritykseen tultuaan hän suunnitteli Saaga-mallin, joka on tuotannossa edelleen. Luolamaalausta muistuttava poro-aihe viehättää sekä suomalaisia ja turisteja, ja sitä on kankaiden lisäksi myös astioissa.

Niskakankaan suunnittelemia tuotteita on esillä Raution Juttutuvassa ainakin Rautio-viikon ajan. Esillä on sekä vanhempaa että uudempaa tuotantoa sekä luonnoksia, joista on syntynyt Pentikin tuotteita. Niskakangas suunnittelee kankaiden lisäksi jatkuvasti tuotteita myös muista materiaaleista, mutta häntä kiinnostaisi suunnitella tulevaisuudessa monipuolisemmin kodin sisustustuotteita.

Hän on opiskellut Lapin yliopistossa taiteen maisteriksi teollisen muotoilun koulutusohjelmasta. Sivuaineena yliopistossa oli kuvataide, mikä näkyy myös tuotesuunnittelijan työssä. Hän tekee luonnoksia käyttäen useita erilaisia tekniikoita ja materiaaleja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pentikillä on neljä sesonkimallistoa, jotka tulevat vuodenaikojen mukaan ja suomalaisesta juhlaperinteestä. Joulu näkyy Pentikin tuotteissa vahvasti, ja sieltäkin löytyy Pentikille tuttu kukka-aihe. Viime jouluksi Minna Niskakangas suunnitteli Sylvian, jossa on useita tunnistettavia kukkia kuten hyasintti.

– Pyrimme löytämään aiheet, jotka ovat suomalaisille tuttuja ja avautuvat helposti. Pyrimme tekemään aiheista uusia tulkintoja, jotka ovat helposti lähestyttäviä asiakkaille, Niskakangas kertoo.

Tuotesuunnittelija seuraa sisustusmaailmaa ja trendejä sekä tarkkailee ympäristöään avoimin silmin.

– Inspiroitumiseen ja aiheiden hakemisen on ehkä jonkin verran jo rutinoitunut. Siihen vaikuttaa Pentikin tyylin tunteminen ja kokemus siitä, mistä asiakkaat tykkäävät, Niskakangas sanoo.

Luova prosessi on aina monipuolinen. Uusien tekniikoiden kokeileminen ja yhdistäminen pitävät taiteellisen prosessin käynnissä.

– Maailma on täynnä kukkia, silmät avoimena kuljen katsoen, löytyisikö uusia aiheita, Niskakangas sanoo.

Jotkut aiheet taas ovat jo lapsuudesta tuttuja aiheita.

– Esimerkiksi koivukangas. Heräävät koivut Rautiossa on oikein kevään merkki minulle, Niskakangas muistelee.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä