Paikallisuutiset

Ylivieskan ympäristöpalkinnon saajat jatkavat edellisten sukupolvien perinteitä ympäristön vaalimisessa – Marjapuhdossa eletään postikorttitunnelmissa – Katso 20 kuvaa

Ylivieskan tämänvuotisen ympäristöpalkinnon saajat Sanna ja Aki Löytynoja sekä Elina ja Markku Päivärinta jatkavat edellisten sukupolvien perinteitä hyvin hoidetun maaseutuympäristön vaalimisessa.

Työnpaljoudesta huolimatta molemmat pariskunnat jaksavat huolehtia laajoista nurmikentistä ja kauniista istutuksista, mutta myös eri aikakausilta olevista rakennuksista, joita on useita Savontieltä Huhmarkalliolle johtavan tien molemmilla puolilla. Kunnostettujen rakennusten ympäristöt ovat joka puolelta siistit. Mitään ylimääräistä ei loju nurkkapielissä.

– Tämä on meille kaikille harrastus. Jo edelliset sukupolvet ovat alkaneet pitää paikkoja siistinä. Ympäristöstä huolehtimista ei tarvitse erikseen miettiä, se on itsestäänselvyys, joka tulee selkärangasta,Sanna Löytynoja sanoo valkoiseksi maalatun, 1900-luvulta peräisin olevan mansardikattoisen rakennuksen pihamaalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Samassa pihapiirissä ovat entinen navetta, joka pari vuotta sitten muutettiin jatkuvia remontteja palveleviksi paja- ja harrastetiloiksi, kauniisti sisustettu ulkosauna sekä ulkorakennus, jonka kunnostaminen on aloitettu tunkkaamalla ja kengittämällä. Yhdellä sivulla pihaa on naapurin porakivinavetan seinä ja iso lato. Nekin sopivat tunnelmaan.

Kaunis valkoinen kaksipuoleinen keinu ja valkoisessa kukassa oleva omenapuu täydentävät näkymää kohti päärakennusta, jonka eteen on tehty havuista, kivistä ja puutarhakalusteista viihtyisä oleskelupaikka.

Sanna ja Aki Löytynoja edustavat tilalla jo neljättä sukupolvea Kortesjärveltä Nivalan kautta 1900-luvun alussa tulleiden Aleksi ja Hanna Joensuun (myöhemmin Jokinen) jälkeläisiä. Löytynojat ostivat Marjamäen kiinteistön Sannan vanhemmilta Toini ja Heikki Jokiselta.

Naapurissa sijaitsevan Päivärinnan maatilan rakennukset ovat uudempia sekä tuotantorakennukset ja konesuojat isompia. Pihapiirissä ovat 50-luvun puoliväliä ennen rakennetut puolitoistakerroksinen asuinrakennus ja vanha porakivinavetta, joka sai luovuttaa tehtävänsä vuosituhannen vaihteessa rakennetulle uudelle navetalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vanha navetta heräsi joku vuosi sitten henkiin samannimisenä juhlien ja tapahtumien pitopaikkana, kun isäntäpari kunnosti sen alunperin talonväen omia juhlia varten. Nyt Vanhaa navettaa kysytään enemmän kuin sitä voidaan ulkopuolisille tarjota.

Vanha navetta on sisustettu ja kunnostettu paikan hengen mukaisesti. Sisäänkäynti on vuorattu päreillä, joista seiniin on tehty aiheeseen liittyvä latomaisema lehmineen.

– Köyhän täytyy olla kekseliäs. Vanha pärehöylä piti kunnostaa ensiksi, että saatiin päreet sisustusta varten,Markku Päivärinta naurahtaa.

Ideoita pursuva pariskunta on suunnitellut ja toteuttanut kaiken itse lypsykarjan ja maanviljelyn ohella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Haluan pitää Vanhalla navetalla muotinäytöksen, jossa oman suvun mallit esittelevät navettaan rakennettavalla catwalkilla vaatteita. Samalla asiakkaat nauttivat talon antimista, hyvästä viinistä ja pikkusuolaisista,Elina Päivärinta unelmoi.

Elina ja Markku Päivärinta ovat kolmas isäntäpari tilalla. Edelliset olivat Markun vanhemmat, jotka muuttivat paikalle Marjamäen talon Ylivieskan puolella sijaitsevasta Päivärinnan talosta, jolla silläkin on marja-alkuinen nimi. Markun perhe tuli hoitamaan iäkästä Onni-setää, jolla ei ollut lapsia. Onni oli löytänyt naapurista aikanaan vaimonsa, joka oli puolestaan Sanna Löytynojan Arvo-papan sisko. Pappa oli puolestaan otanut vaimokseen Onnin kotiin piiaksi tulleen Lempin.

Päivärinnan tuotantonavetassa asustaa tällä hetkellä kuutisenkymmentä lypsävää. Siitä viestii vienosti pihaan leijuva navetan tuoksu sekä tietenkin itse rakennukset. Koneita ei pihapiirissä näy. Niille ovat omat paikkansa.

Päivärinnat ovat avanneet maatilansa jo useampaan kertaan koululaisille. Päivä maalla -tapahtuman aikana lapset ovat saaneet nähdä aitoa maatilan arkea, jota muuten ei näe.

– Lapset tarvitsevat elämyksiä, joita maatila voi heille tarjota, Elina sanoo ja kertoo, kuinka hänen saksalaisen kirjeenvaihtokaverinsa tuttavat tulivat Nordkappiin suuntautuneella moottoripyöräreissullaan yöksi Päivärinnoille:

– Tarjosimme heille tavallista kotiruokaa Vanhassa navetassa. Jälkeenpäin kuulimme, että se oli ollut heille koko Nordkapp-reissun kohokohta.

Marjapuhtona tunnetun alueen Huhmarmäkeä kohti kohoavan maaston rinteestä aukeaa tuhansien hehtaarien huolehdittu Kalajokilaakson viljelymaisema. Se maisema avautuu myös Marjamäen tuvan ikkunoista.

Sisällä on kahdessa kerroksessa valkoista ja kaunista kuin sisustuslehdistä konsanaan. Jokainen huonekalu ja tavara ovat juuri oikeilla paikoilla. Isännän kamariin on kerätty vanhoja huonekaluja, muun muassa kirjoituspöytä, jonka päällä on vanhoja kirjoja ja uusi läppäri. Tupaan paljastettujen 1900-luvun alun hirsiseinien ja kurkihirsien vastapainona on modernejakin sisustuselementtejä.

– En tiedä, edustaako tämä mitään tyylisuuntaa, tuskinpa. Täällä on uutta ja vanhaa, mutta kun oikea esine sattuu eteeni, tiedän heti, että se on meidän, Sanna Löytynoja sanoo.

Aki Löytynojan kädentaidot näkyvät kaikkialla niin talossa kuin pihapiirissäkin. Hän on tehnyt remontteja taloonsa jo edellisten asukkaiden aikana, mutta myös huonekaluja, kuten kärryladon lattialankuista pöydän tupaan sekä samasta materiaalista myös omalle lapselle sekä appivanhemmille muiston entisestä talosta. Parhaillaan on menossa sisäsaunaremontti.

– Rakentaminen, remontoiminen ja kunnostaminen ovat Akille työ ja harrastus. Hän on viikot pystyttämässä uusia taloja Etelä-Suomessa ja viikonlopuksi tulee kotiin tekemään remonttia, Sanna ihastelee ja kertoo, että hänellä itselläänkin pysyvät työkalut käsissä.

Hyvin hoidetun ympäristön lisäksi naapurukset huolehtivat myös yhteisöllisyydestä ja ystävyyssuhteista. Päivärinnat ja Löytynojat olivat tekemisissä jo ennen kuin Löytynojat muuttivat kolmisen vuotta sitten Marjamäelle. Sitä ennenkin he olivat naapuruksia, mutta toiseen suuntaan.

– Lapsemme ovat leikkineet yhdessä, ja minä kävin täällä omassa lapsuudessani katsomassa televisiota, Markku muistelee Marjamäen pihalla.

– Jos tarvitsee apua, ei tarvitse miettiä, mihin suuntaan lähtisi, Sanna kiittelee.

Puhto kohtasi neljännesvuosisata sitten luonnonilmiön, jonka kokeminen yhdisti myös asukkaita. Silloin alueen yli pyyhkäisi harvinaisen kova trombi, joka hetkessä kaatoi uuden konehallin ja traktoritallin, kiersi puut irti maasta ja paiskasi kasvihuoneesta lasit sirpaleina kiinni aitatolppaan.

– Heräsimme valtavaan ujellukseen. Tuntui, että talo menee läjään. Sieppasin parivuotiaan Veeran kainaloon ja pakenin kellariin. Olin varma, että nyt on tapahtunut ydinräjähdys, Elina kuvaa trombia.

Trombin mentyä ohi, näky oli lohduton. Sähkölinjoja oli kaatunut, pikkulintuja makasi kuolleina pihalla ja joka paikassa oli ainakin kymmenen senttiä vettä. Huhmarin tie oli tukossa, eikä Markun vanhempien taloa näkynyt, vaikka se sijaitsi lähellä. Kokemus oli kaikille puhdon asukkaille yhteinen.

– Markulla oli silloin varmaan Raudaskylän ensimmäinen kännykkä. Me mietimme, onkohan tämä sellainen tilanne, että voisi soittaa sillä hätäkeskukseen, Elina nauraa.

Molemmat pariskunnat arvelevat, että maailman ympäristöpäivänä palkittuihin taloihin löytyvät seuraavatkin asukkaat omasta perheestä, kun on sen aika. Lypsykarja pitäminen Päivärinnalla loppunee tähän sukupolveen, koska heidän tilansa ei ole nykymittakaavassa riittävän suuri lainoitettavaksi.

Aikaisemmin aiheesta:Ylivieskan kaupungin ympäristöpalkinto Marjamäen kiinteistölle ja Päivärinnan tilalle – Huhmarmäelle johtavan tien varrella sijaitsevat rakennukset herättävät ihastusta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä