maanantai 16.9.2019 | 09:05
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kalajoki sai eniten rahaa sotaveteraaneilleen

Hannu Verronen Kalajokilaakso
Ke 28.11.2018 klo 00:00 [päivitetty ke 16:20]

Jokilaaksojen alueen sotaveteraaneista eniten tukea saatiin Kalajoelle eli yli 170 000 euroa. Syynä oli kalajokisten kyky tehdä veteraaneilleen yksilöllinen palvelutarpeen arviointi, sillä voitettiin rahaa lisää veteraaneille reilut 83 000 euroa. Kalajoella on myös suurin määrä sotaveteraaneja. Rahaa pystyttiin hakemaan 26 veteraanille.

Yhteenlaskettuna eniten yhden veteraanin kuntoutukseen ja kotona asumisen tukeen myönnettiin Haapavedelle, yli 19 000 euroa, Siikalatvalle 13 362 euroa. 186:ssa kunnassa tukisumma veteraania kohden oli 3403 euroa. Niissä kunnissa ei ollut haettu lisämäärärahoja.

Valtiokonttori teki kuntakohtaiset tukipäätökset keväällä. Yhteissumma oli yli 40 miljoonaa euroa. Osa kunnista anoi vielä erillisessä haussa lisämäärärahoja, joista eduskunta päätti Valtiokonttorin esityksestä viime viikolla. Lisämäärärahoja myönnettiin sekä kotona asumisen tukemiseen että kuntoutukseen yhteensä noin 13,5 miljoonaa euroa.

Tukisumma Merijärven kahdelle veteraanille oli yhteensä 6 806 euroa, Pyhäjoen kahdeksalle 27 224, Reisjärven yhdelle 3 403, Sievin yhdelle 3 403, Nivalan 19:lle 64 656, Haapajärven 15:lle 51 044, Alavieskan neljälle 13 612, Ylivieskan 25:lle 117 574, Kärsämäen neljälle 23 812 euroa, Kalajoen 26:lle 172 476 euroa, Haapaveden seitsemälle 134 317, Oulaisten yhdelletoista 67 432 euroa.

Sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Paatero kertoo, että kuntien menettelytavoissa on veteraaniasiassa suuria eroja.

– Ehdottomana vaatimuksena pitäisi olla, että jokaiselle veteraanille tehdään henkilökohtainen arvio palveluiden tarpeesta ja sen mukaan sitten toimitaan. Valitettavasti näin ei tällä hetkellä tapahdu, Paatero sanoo.

Suomen sotaveteraanien kuntoutukseen ja kotona asumiseen on myönnetty veikkausvoittovaroista vuonna 2018 noin 54 miljoonaa euroa määrärahoja. Yhteensä veikkausvoittovaroja käytetään vuositasolla veteraanien, sotainvalidien ja muiden sodassa kärsineiden ryhmien hyväksi noin 100 miljoonaa euroa.

#