Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Päivi Savelan pääkirjoitus: Vielä säännelty apteekkiala

Kalajokilaakso+ | Ke 5.9.2018 klo 00:10

Suomessa on purettu sääntelyä kauppojen aukioloajan, alkoholimyynnin ja taksiliikenteen kilpailussa, mutta apteekkiala on pysynyt tiukasti säänneltynä. Viimeksi lääkejakelun järjestelmää pohti selvitystyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Kelan entinen pääjohtaja Liisa Hyssälä.

Hyssälä totesi, että apteekkiala pitää avata normaalille yrittäjätoiminnalle (Kauppalehti 7.3.2018). Hyssälä perusteli näkemystään asiakkaiden käytöksellä. Jos järjestelmää ei uudisteta, yhä useampi suomalainen ostaa lääkkeensä verkkokaupasta.

Apteekkien lukumäärästä ja toimialueesta päättää lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Suomessa on keskimäärin yksi apteekkitoimipiste noin 6 700 asukasta kohti.

Ylivieskassa asukkaita on noin 15 000, joten asukasmäärään nähden tilaa on toisellekin apteekille. Fimea onkin asettanut toisen Ylivieskaan perustettavan apteekkiluvan haettavaksi.

Ylivieskassa apteekkipalvelut ovat toimineet hyvin, sanoo Kalajokilaakson haastattelema Fimean yliproviisori Pirjo Rosenberg.

Toinen apteekki lisäisi palvelujen saatavuutta varsinkin jos aukioloajat ja sijainti on sopiva. Monilla isoilla paikkakunnilla apteekki sijaitsee kauppakeskuksessa tai päivittäistavarakauppojen läheisyydessä.

#
Fingerpori