maanantai 5.12.2022 | 16:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pyhäjoki siirtää oireilevat yhtenäiskoulun oppilaat laajennettavaan lukioon

Ti 29.5.2018 klo 13:08

Pyhäjoen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Saaren koulun oireileville oppilaille järjestetään vaihtoehtoiset tilat viereiselle lukiolle, jota laajennetaan noin 200 kerrosneliömetriä. Ratkaisu palvelee myös kasvavaa lukion oppilasmäärää tulevaisuudessa. Investointi toteutettaisiin vuosina 2018–19.

Saaren koulussa on 20–30 oireilevaa oppilasta. Kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan näille oppilaille hankitaan väliaikaistilat siihen saakka, kun lukion laajennus valmistuu.

Saaren koulussa on tehty kuntoarvio ja -tutkimus, joiden perusteella korjaustoimet ovat käynnissä. Kunnanhallitus hyväksyy koulun ylipaineistamisen ja edellyttää, että tekninen toimi tekee korjaustoimenpiteet loppuun.

Terveystarkastaja on arvioinut, että Saaren koulu täyttää koulurakennukselle asetettavat vaatimukset. Kunnanhallitus toteaa, ettei voida kuitenkaan sulkea pois mahdollisuutta, etteikö se voisi aiheuttaa joillekin yksilöille oireita.

Saaren koulu on 0–9 luokkien yhtenäiskoulu, ja siellä on yhteensä 275 oppilasta.

#