Mistä rahaa uuten autoon? 4 erinomaista vaihtoehtoa

Kuva:

MAINOS - BONDORA.FI -

Auton hankkiminen mielessä? Niin myös monella muulla suomalaisella. Sähköautojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, vaikka sähkön hinta onkin tällä hetkellä varsin korkealla. Moni myös haluaa välttää turhan suuret moottoriremontit ja haluaakin siksi panostaa uudempaan kaaraan.

Monet elämäntilanteet lisäävät auton tarvetta. Varsinkin syrjäseudulla asuvat tarvitsevat monesti autoa, eikä linja-autojakaan tai muuta julkista liikennettä välttämättä kulje tarpeeksi usein, jotta jokainen pärjäisi ilman omaa menopeliään.

Vaikka autoja ostetaan kuitenkin nykyäänkin harkiten, on se kuitenkin tietyille ihmisille elinehto työn ja harrastusten pariin kulkemiselle. Mitkä eri vaihtoehdot ovat päteviä audon rahoittamisessa? 

1.  Säästöjen käyttäminen rahoituksessa

Jotkut ovat saaneet sen verran rahaa, että jopa koko auton ostaminen voi onnistua pelkästään säästövaroja hyödyntämällä. Toiset ovat kovempia säästäjiä, kun toiset ja sen lisäksi mahdollisuudet säästämiselle ovat tietysti myös erilaiset tuloista sekä menoista riippuen.

Myös säästöjen yhdistäminen lainaan eli niin sanotun käsirahan antaminen ja loppusumman rahoitus on yleistä.Bondora.fi on yksityinen lainantarjoaja, jonka lainat sopivat loistavasti säästöjen rinnalle ja auttavat esimerkiksi auton loppusumman maksamisessa yksinkertaisesti ja nopeasti.

 

2.  Vakuudellinen pankkilaina

Vakuudellinen pankkilaina auton rahoituksessa on ehkä yleisin tiedossa oleva rahoituksen muoto. Se johtuu siitä, että vuosikymmeniä sitten ei ole ollut muita keinoja rahoittaa ostoksia, kuin vakuudellisella pankkilainalla.

Tässä on hyviä - sekä myös huonoja puolia. Lainaan ei tarvita käsirahaa ja rahaa on saatavilla myös yksityisiin autokauppoihin. Kuitenkin lainan korko sekä määrä riippuvat todella paljon lainan hakijan tilanteesta.

Sen lisäksi lainaneuvotteluissa voi kestää yllättävänkin pitkään - varsinkin jos eri vaihtoehtoja haluaa verrata eri pankkien kesken.

3.  Vakuudeton autolaina

Vakuudettomassa lainassa on myös hyvät sekä huonot puolensa, mutta sen käyttö on yleistymässä. Käsirahaa ei tarvita myöskään tässä lainatyypissä ja auton voi rekisteröidä omiin nimiinsä sekä päättää autovakuutukset itse.

Neuvotteleminen auton hinnasta käy sutjakammin, sillä ostaja on käteisostajan asemassa. Rahoituspäätöstä ei tarvitse odotella kauaa, vaan netissä täytettävä lomake usein riittää, jolloin vastauksen saa nopeasti.

Lainan määrä voi tässäkin lainassa kuitenkin vaihdella hakijan tilanteen puitteissa.Edullinen autolaina on kuitenkin käsien ulottuvilla aina kun sitä tarvitsee, ilman aikaa vieviä pitkiä neuvotteluja pankissa asioiden.

4.  Autoliikkeestä saatava rahoitus

Rahoitusta autoliikkeestä halutaan tarjoa aina ostajalle, koska se on aina autoliikkeen etu. Ei kannata kuitenkaan ryhtyä leikkiin mukaan, ennen kuin on oikeasti vertaillut eri rahoitusvaihtoehtoja. Joskus korot autoliikkeen lainoissa ovat hyviä, joskus taas huonompia.

Muista kuitenkin aina tarkastella koko myyntihintaa, äläkä takerru liikaa korkojen alhaiseen prosenttiin, sillä autoliikkeet pystyvät kikkailemaan niillä. Helppoa hommasta tekee sen, että vakuutena toimii yleensä autoliikkeen myymä auto.

Tässä rahoitusvaihtoehdossa käsiraha on kuitenkin yleensä olennainen osa, joten se pitää  joka tapauksessa hommata jostain, jos säästöjä ei ole.

Autorahoitusten kilpailutus on tärkeää

Oletko koskaan kuullut sanonnan, ettei kannata ostaa sikaa säkissä? Vaikka auto olisi tiedossa ja se olisi täydellinen ostettavaksi, kannattaa myös rahoitusvaihtoehtoja verrata huolella. Koskaauton ostaminen on suuri hankinta, ovat lainasopimukset hyvin sitovia ja siksi niitä on tärkeää harkita tarkkaan.

Vakuudettomat lainat voivat esimerkiksi olla todella hyvä vaihtoehto niin uuden, kuin käytetynkin auton hankintaan. Lainapäätöksen pystyy hakemaan täysin omien tarpeiden mukaan miettimättä liikaa autoliikettä, autovakuutuksien tarjoajaa tai ketään muita, kuin sinua itseä ja omaa tilannettasi.

Jos koet näiden asioiden olevan nyt syvästi ymmärretty ja olet tarvitsemassa autoa elämäntilanteeseesi, niin lykkyä tykö autokaupoille. Kun haet luotettavalta lainantarjoajalta lainaa - et tule varmasti pettymään päätökseesi.