MAINOS

Kulutusluotoissa isot erot - lainavertailu kannattaa!

MAINOS -

Olitpa sitten ostamassa perheelle uutta sohvaa, puhelinta, taulu-tv:tä tai puutarhakalusteita, yritykset hanakasti tarjoavat osamaksusopimuksia, joita kutsutaan kulutusluotoiksi. Niissä annetaan kuluttajalle mahdollisuus hankkia tuote pienillä kuukausierillä. Osamaksusopimukset ovat erinomaisia, jos esimerkiksi pesukone äkillisesti sanoo itsensä irti, eikä tilillä ole riittävästi rahaa uuden hankkimiseen. Kulutusluottojen kanssa kannattaa toki olla varuillaan, koska niiden korot saattavat yllättää. 

Yhtenä esimerkkinä: Hankimme uuden sängyn muutama vuosi sitten, kun edellinen hajosi yllättäen. Oikea sänky löytyi ja myyjäliike tarjosi osamaksusopimusta 12 kuukauden maksuajalla. Sopimus oli 0 %:n korolla, maksoimme ainoastaan laskutuslisän jokaisessa erässä. Sen kylkeen saimme luottokortin. Pikkupräntistä kävi ilmi, että osamaksu oli veloitettu sille kortille, ja jos olisimme erehdyksissä käyttäneet luottokorttia vaikkapa auton tankkaamiseen, koko lainasummalle, joka käsitti myös sängyn, olisi määräytynyt 20 %:n korko. Tarkkana saa siis olla osamaksusopimusten ja kulutusluottojen kanssa!  

Nykyään on yleistä, että saadaan hankittua esimerkiksi televisio tai tuliterä matkapuhelin nollakorkoisella osamaksusopimuksella. Ihmiset tottuvat siihen, että korottomasti saa helposti maksettua puhelimen tai muun hyödykkeen. Kesä lähestyy ja ajatellaan, että rahoitetaan se lomamatkakin kulutusluotolla ja maksetaan sitten pikkuhiljaa pois. Nostat 5000 euron kulutusluoton ja saat mukavan lomamatkan tehtyä. Sen jälkeen käykin ilmi, että kulutusluotolla oli 25 % korko. Kun olet vihdoinkin saanut lomamatkan maksettua 24 kuukauden sisällä, on matkan lopulliseksi hinnaksi tullut lähes 7500 euroa. Jos siis päätät rahoittaa matkan lainarahalla, tutki lainaehdot huolellisesti ennen sopimuksen tekemistä, jotta vältyt tällaisilta ikäviltä yllätyksiltä.  

Vertaileja lainoja

Kulutusluottojen lainavertailu kannattaa tehdä, varsinkin jos et ole koskaan ennen tehnyt sitä. Tarkista omien lainojesi korot ja jäljellä olevat summat. Lainahakemuksen saat täytettyä Nordic Bankin sivuilla muutamassa minuutissa. Hakemuksen täyttäminen ei velvoita sinua mihinkään. Palvelun käyttö on maksutonta. Jo yhden päivän sisällä saat kattavan valikoiman lainatarjouksia. Jos löydät mieleisen lainan, sen hyväksyminen onnistuu helposti verkkopankkitunnuksilla. Rahat voivat olla tililläsi jopa saman päivän aikana ja voit maksaa vanhat korkeakorkoiset velkasi pois.  

Me Nordic Bankissa pidämme huolen, että lainahakemuksesi käsitellään yli 30 rahalaitoksen ja pankin kautta, jotta saat parhaan mahdollisen koron lainallesi.  

Yhdistä kulutusluottosi

Koska kulutusluottoja tänä päivänä tarjotaan paljon, lopulta tilanne voi olla se, että kuukaudessa joutuu lyhentämään lainoja useilla sadoilla tai tuhansilla eurolla. Tällöin voi helposti joutua kierteeseen, jossa loppukuukauden menot joutuu rahoittamaan luottokortilla.  

Tällaisessa tapauksessaa kannattaa katsoa, mitä lainoja ja millä summalla lyhennät kuukaudessa sekä tarkistaa lainojen korot. Usein asiakkaalle on hyötyä lainojen yhdistämisestä. Silloin saat useamman korkeakorkoisen lainan yhdistettyä yhdeksi isommaksi lainaksi pienemmällä korolla. Oma maksukyky paranee, koska lyhennät yhtä lainaa useamman sijasta ja näin maksat pienemmän summan matalammalla korolla. Lue lisää lainojen yhdistämisestä Nordic Bankin sivuilta.