Mitä autonostajan tulee nyt tietää ja tehdä, jotta voi tehdä mahdollisimman onnistuneen kaupan

Kuva:

MAINOS -

 

Ostaako uusi auto vaiko vähän käytetty toimiva menopeli? Tätä kysymystä monet pohtivat.

Uutta ostaessa saa valita mallin, varustelutason ja käyttövoiman täysin oman maun mukaan.

Toisaalta oli käyttövoima mikä tahansa, uusien kohdalla sanotaan, että kaikkein kalleimmat kilometrit autolla ovat ajo autokaupasta kotipihaan. Parin ensimmäisen käyttövuoden aikana auton arvo kun laskee suhteessa eniten.

Markkinamuutoksen ennakoinnin lisäksi hyvin oleellinen asia autokaupassa on rahoitus:

Olit sitten hankkimassa uutta tai käytettyä autoa millä tahansa käyttövoimalla,autolaina kannattaa aina kilpailuttaa ja hyvä työkalu tähän löytyy kotimaiselta Summarumilta.  Palvelusta näet heti mikä luotonantaja pystyy tarjoamaan lainan milläkin kuukausimaksulla.Vaikka selvität eri rahoitusvaihtoehdot palvelussa, se ei kuitenkaan sido sinua vielä mihinkään eli vertailu kannattaa tehdä joka tapauksessa.

Kun tiedät rahoitustilanteen, sinun on helppo siirtyä valitsemaan itse autoa. Ja kun rahoitus on kilpailutettu asianmukaisesti, et ole millään tavalla sidoksissa autokaupan mahdollisesti tarjoamiin rahoituspaketteihin.

Vielä tässä vaiheessa vaihtoautoistasuurin kysyntä on bensa-autoilla. Vaihtoautoketju Saka Oy:n tekemän kyselyn perusteella lähes 70 prosenttia vaihtoauton hankkimista suunnittelevista hakee sopivaa bensa-autoa. 

Hybridiautojen yleistyessä myös käytettyinä niiden kysyntä kasvaa nopeasti - sähkökäyttöisistä autoista puhumattakaan.

Sakan selvityksessä suosituimmat automerkit käytetyissä olivat Mercedes-Benz, Volvo, BMW, Audi, Volkswagen sekä Toyota.

Uusista autoista Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan vuonna 2020 ensirekisteröintitilastossa suosituimmat mallit olivat:

1) Toyota Corolla

2) Skoda Octavia

3) Toyota Yaris

4) Nissan Qashqai

5) Volkswagen Golf

6) Ford Focus 

Autokauppaa pohtiessakannattaa aina miettiä auton arvon säilymistä ja kysyntätilannetta vuosien päästä. Jos hankit käytetyn diesel-auton, onko sille millainen kysyntä vaikka 4-6 vuoden kuluttua, kun olet vaihtamassa autoa uudempaan?

Tällä hetkellä voi veikata, että hybridi- ja sähköautojen kysyntä käytettyjen puolellakin varmasti kasvaa tulevina vuosina. Ja se taasen heijastuu käytettyjen arvoon.

Summarum on kotimainen kilpailutus- ja vertailupalvelu, jonka tavoite on auttaa kuluttajia ja yrityksiä talouden kokonaisvaltaisessa hallinnassa.

Lisäksi Summarum tarjoaa käyttäjilleen laajan kattauksen

työkaluja ja oppaita niin henkilökohtaisen talouden hallintaan kuin

yritystoimintaankin.