Paikallisuutiset

Ylivieskassa ei myönnetä koululaisille lupia ilmastolakkoon: "Lakko ei ole oikea tapa edistää sinällään tärkeää asiaa" – Sievissä ja Alavieskassa ollaan samoilla linjoilla

Perjantaina järjestetään ilmastolakkoja ympäri Suomen, koulut eivät anna lupaa poissaoloille Ylivieskassa, Sievissä ja Alavieskassa

Muun muassa haapavetiset nuoret järjestivät mielenilmauksen maaliskuussa, jolloin edelliskerran lakkoiltiin ilmaston vuoksi.
Muun muassa haapavetiset nuoret järjestivät mielenilmauksen maaliskuussa, jolloin edelliskerran lakkoiltiin ilmaston vuoksi. Kuva: Katariina Anttila

Kansainvälinen ilmastoviikko on huipentumassa perjantaina ilmastolakkoon ympäri Suomen. Suurimmissa kaupungeissa koululaisille on myönnetty luvallisia poissaoloja ilmastolakkoiluun osallistumiseen, mutta esimerkiksi Ylivieskassa lakkoilulupaa ei ole myönnetty.

Kaupungin sivistysjohtaja Kai Perttu tiedotti asiasta koulunjohtajia aikaisemmin tällä viikolla ja totesi, ettei kouluilla ole tarvetta myöntää lakkolupaa.

– Tiedossa ei ole mitään paikallista tapahtumaa, johon oppilaat voisivat poissaolon johdosta osallistua. Koulusta poissaoloon tulee kaikissa tapauksissa olla lupa, joka on huoltajan anoma, Perttu viestitti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pertun mukaan kaupunki ei koulutuksen järjestäjänä voi ilmastolakon vuoksi hyväksyä työpäivän vähentämistä työsuunnitelmasta, sillä ratkaisu olisi voimassaolevan lainsäädännön vastainen.

– Mielestäni lakko ei ole oikea tapa edistää sinällään tärkeää asiaa, mutta tällä viikolla ilmastoasioita on hyvä kouluissa käsitellä. Voihan perjantain ohjelmaan koulussa kuulua jonkinlainen mielenilmaus ilmastoasioiden puolesta, Perttu ehdottaa.

Sivistysjohtaja evästi koulujen rehtoreita sen vuoksi, että yksittäiset huoltajat ovat tiedustelleet asiaa.

– Kouluille haluttiin yhteinen linjaus. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö asia olisi tärkeä. Viime lukukaudella nuoret ottivat fiksulla tavalla kantaa asiaan luovuttamalla kaupungille adressin aiheeseen liittyen, Kai Perttu sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jokirannan koulun rehtoriPaula Hartikaisen mukaan ilmastoon liittyviä asioita nostetaan muutoin esille perjantain koulutunneilla.

– Asia huomioidaan eri oppiaineiden sisällössä siten, kun opettajat sen itse suunnittelevat. Joulukuussa meillä on tulossa monialainen oppimiskokonaisuus ilmastosta ja ilmastonmuutoksen liittyvistä vaikutuksista. Sisältö on vielä työn alla, mutta asiaa käsitellään tuolloin tutkitun tiedon pohjalta, Hartikainen kertoo.

Sievissä Jussinpekan koulun ja Sievin lukion rehtoriKari Koivisto sanoo, ettei koululla ole suunniteltu erityistä ohjelmaa perjantaille. Vastaavasta lakkoilusta on silti kokemusta viime keväältä.

– Loppujen lopuksi kaksi oppilasta heräsi hieman yllättäenkin tuona perjantaina ilmastotietoisuuteen ja olivat pois koulusta. Tuolloin muutamat oppilaat järjestivät aamunavaukset aiheeseen liittyen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koivisto alleviivaa, että hänen mielestään on jollain tavalla hyväksyttävämpää osoittaa mieltä ilmaston vuoksi kuin se, että ilmastolakkoilun varjolla pinnataan koulusta.

– Viime keväänä jäi vähän sellaista makua suuhun, että ilmastoasiat oli joillekin hyvä syy olla omilla teillään.

Alavieskassakin lähdetään yhtenäiskoulun rehtorinPäivi Korkiakosken mukaan siitä, että perjantaina on koulupäivä.

– Muutoin ilmastouhkia käsitellään luokissa varsinkin, jos oppilaat nostavat itse asiaa esille. Pienempien kanssa puhutaan kierrättämisestä ja järkevästä kuluttamisesta.

Ilmastolakkoon osallistuttiin suomalaiskouluissa viimeksi maaliskuussa. Tuolloin alavieskalaiskoululaiset tulivat Korkiakosken mukaan kouluun normaaliin tapaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä