Paikallisuutiset

Alavieska etsii moottoria kehitykselle – Uudelta kunnanjohtajalta toivotaan rohkeutta, innovatiivisuutta, sitoutumista, taloustaitoja ja yrittäjähenkisyyttä sekä jalkojen maassa pysymistä

Alavieskassa on positiivisesti vaikea tilanne uuden kunnanjohtajan valinnassa. Tarjolla on useampia hyviä hakijoita, joista pitää valita yksi.

Ratkaisu tehdään maanantai-iltana kunnanvaltuuston kokouksessa. On todennäköistä, että asiasta joudutaan äänestämään.

Alunperin kunnanjohtajaksi oli ehdolla yhdeksän henkilöä, joista neljä valittiin haastatteluun ja joista kolme lähetettiin soveltuvuustestiin. Koko valintamyllyn ovat käyneet läpi hyvinvointijohtaja Eija Liikamaa Kauhajoelta, valtiotieteen maisteri Kari Pentti Turusta ja kasvatustieteen maisteri Eija Saarela Ylivieskasta. Maanantaina valintaa ei kuitenkaan rajata näihin kolmeen, vaan Alavieskan kunnanvaltuusto voi tehdä valinnan kaikista kelpoisuusehdot täyttäneistä hakijoista, joita on kahdeksan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnanvaltuuston puheenjohtajaAnnikki Sipilä (kesk.) painottaa jo alkumetreillä asetettujen kelpoisuusehtojen ja soveltuvuuden arvioinnissa vaikuttavia seikkoja. Niitä ovat muun muassa kunnallis- ja julkishallinnon, elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemus, mutta myös innovatiivinen, tulevaisuusorientoitunut kehittämisote sekä hyvät vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot.

– Toivon, että valtuusto tekee ennen kaikkea hyvän, Alavieskaa eteenpäin vievän valinnan, hän sanoo.

Keskustan valtuustoryhmä pui kunnanjohtajavalintaa torstai-iltana.

– Kovasti keskustelimme siitä, missä määrin painotamme rajumpaa näkyvyyden lisäämistä vai tyydymmekö tasaiseen tahtiin. Painotukset ratkaisevat,kun valinta tehdään hyvistä ehdokkaista, Sipilä sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskusta ei ole tehnyt asiassa ryhmäpäätöstä, mutta Annikki Sipilän mukaan soveltuvuustesteissä nousi kaksi selvää ehdokasta uudeksi kunnanjohtajaksi.

Vihreiden JaniIsokääntä on rohkeuden, innovatiivisuuden kannalla.

– Hänellä pitää olla mielenkiinto pienen kunnan asioiden kehittämiseen. Uusi kunnanjohtaja on myös Alavieskan kasvot, joten edustuksellisuuskin on tärkeä samoin vuorovaikutustaidot, hän luettelee.

Myös Isokäännällä on mielessä kaksi selvää ehdokasta, joista ratkaisee kokoukseen mennessä, kumpi on vahvempi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

VasemmistoliitonSauli Björkbackan mielestä Alavieskaan kaivataan ennen kaikkea uusia tuulia ja ajatuksia.

– Ajatusten on tultava kauempaa tänne, hän sanoo ja painottaa yrittäjäystävällisyyden merkitystä, koska pienet yritykset pitävät hänen mielestään Alavieskan pystyssä myös tulevaisuudessa.

PerussuomalaistenJanne Havisto sanoo hakevansa puolestaan tasapainoista, jalat maassa olevaa tyyppiä kunnanjohtajaksi.

– Hänen on tunnettava talouden realiteetit, ostattava ajaa pienen kunnan asiaa ja kaikella tavalla oltava järki-ihminen, hän listaa.

Asuminen Alavieskassa on kaikkien haastateltujen mielestä toivottavaa, mutta lainkaan mukaan sitä ei voi vaatia virkaan valittavalta.

Jani Isokäännän mielestä asuinpaikkavaatimus edustaa mennyttä aikaa, koska virkansa voi hoitaa hyvin tai huonosti, asuipa missä tahansa.

– Toki paikkakunnalla asuvan etu on se, että hän pääsee välittömään vuorovaikutukseen kuntalaisten kanssa, mutta sekin on ehkä enemmän persoonakysymys, hän pohtii.

– Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja valittavan kunnanjohtajan pitää ottaa perhekin huomioon, Annikki Sipilä muistuttaa ja painottaa valittavan pätevyyttä kunnan kannalta tärkeämmäksi kuin asuinkuntaa.

– Mukava olisi, jos ainakin uuden kunnanjohtajan kirjat olisivat täällä, että maksaisi verot Alavieskaan, Janne Havisto toteaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä